Lenkit näillä säillä ovat oikea unelma Annelle ja Evalle, molemmat tarkenevat hieman vähemmissäkin vaatteissa. Tänään käytiin Evan kanssa oikein pitkällä lenkillä Armas-mopsin kanssa ja siellä ne viilettivät menemään tunnin verran metsässä.
Anne kävi eilen jälleen agilitytreeneissä, ja on ollut 2vk tauko pakkasien takia. No, tauko teki Annelle hyvää, sillä eilen treeneissä se oli todella intoa täynnä ja juoksi kovempaa kuin pitkiin aikoihin, läähätti oikein.
Evan agility alkaa keväällä, kun Eva pääsee todennäköisesti ns. private agilityn alkeiskurssille. Kaverini, jotka ovat myös seuramme agilitykouluttajia, pitävät todennäköisesti minulle ja Evalle yksityisen alkeiskurssin, sen takia, että seuramme on täpötäynnä, eikä uusille jäsenille ole yksinkertaisesti tilaa. Me olemme seuran "sisäisiä" jäseniä, sillä minulla on koiria telinevalmiiden ryhmässä, niin sen takia sitten Evan kanssa pääsen mukaan.
Imatralla on sunnuntaina koiratapaaminen, ellei radikaaleja muutoksia nyt tapahdu. Tekee Evalle ihan hyvää tavata uusia tuttavuuksia ja näin.
Anne ilmoitettiin 28.2 U.K.C. näyttelyyn, ETFTA:n järjestämään huipputapahtumaan. En nyt Annelta odota mitään huipputuloksia, mutta mukavahan se on tapahtumiin osallistua, Anne osallistuu tapahtumassa myöskin nopeusjuoksuun.
Evaa ei olla vielä Lappeenrannan pääsiäisnäyttelyyn ilmoitettu, vaikka ilmoittautumislomake on täytetty. Vielä ei olla uskallettu sitä lähettää. No, jos tuota kerää nyt rohkeutta pari päivää ja sen jälkeen lähetetään ilmoittautuminen.
Agirotu järjestetään tänä vuonna Lappeenrannassa, ehkäpä me Evan kanssa keretään valmistautua siihen mennessä jo suht hyvin... no ei vaineskaan, ei me todennäköisimmin olla kisakunnossa Evan kanssa vielä edes ensi vuonna! :D Heh heh.
Mukavaa kevään/kesän odotusta! Ja jos joku imatralainen/lappeenrantalainen haluaa lähteä meidän kanssa lenkille joskus, niin minuun voi ottaa yhteyttä sähköpostilla (llaura_94@hotmail.com). :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti