No, nyt on mennyt ihan kohtalaisesti, koirat nukkuvat vierekkäin jne. Silti Eva on ottanut tehtäväkseen tarkkailla Annen jokaista liikettä, heti kun Eva kuulee Annen kynsien rapinaa esim. olohuoneessa, niin Eva juoksee täyttä häkää katsomaan, pitäisikö Annea hieman kurittaa.
Eva pomottaa Annea niin, että menee taisteluasemiin, muttei kuitenkaan hyökkää, vain uhkailee hyökkäävänsä, mutta ei kuitenkaan hyökkää. Anne menee tästä joka kerta suunnilleen ja luikkii johonkin nurkkaan piiloon Evaa korvat luimussa.
Lainaten erään brasilianterrierin omistajan sanoja;
"Tuo tilanne kuitenkin ressaa Annea, kuten varmasti Evaakin - vaikka se miten esittää kovaa, niin tuollainen jatkuva egotus kyllä käy koiran henkiselle voinnille. Mielestäni minkään koiran ei pidä omassa kotonaan pelätä, eikä myöskään omistajan pitäisi joutua ressaamaan siitä ottaako koirat yhteen. Mielestäni on kurjaa jos kaksi tällaista koiraa joutuu elämään yhdessä - kun se näkyy molempien elämässä. Molemmat ovat varmasti ihania perheenjäseniä - mutta ehkä kuitenkin eri osoitteissa? Anne kuitenkin kuulostaa niin iloiselta koiralta, että olisi sääli katsoa jos toinen olisi ihan onneton, ja va
Pitää miettiä mitä tehdä, en kuitenkaan haluaisi odottaa vuotta tai paria sen takia että katsoo kuinka asiat lähtee sujumaan, sillä ei ole takeita siitä, muuttuuko Evan käytös edes?
Mutta nyt hieman iloisempiin asioihin. Käytiin Annen ja Kassun kanssa viime viikolla agilitytreeneissä, viileä ilma vähän veti Annesta vauhtia, mutta ihan hyvin meni kuitenkin. Evan kanssa päästään lauantaina agilitytreeneihin pitkästä aikaa + sunnuntaina olisi suunnitelmissa mennä neitien kanssa mölliagilitykisoihin, jotka olisi Eva ensimmäiset möllit. :)
Annelta poistettiin eilen 5 hammasta!!! Ihmeteltiin kuinka noin paljon, mutta tosiaan Annella on kuulemma joskus ollut ientulehdus, mitä ei oltu huomattu ja mikä on mielestäni aika ihme, sillä olemme pesseet Annen hampaita n. kerran viikossa + luita! Mutta nyt saatiin huonot hampaat pois ja näin on parempi. Annelle pikku potilaalle ostettiin eilen myös vaaleanpunainen Jussipaita, saatiin puoleen hintaan niin pitihän se nyt pikkuneidille saada. :3 Ostettiin myös pinkki tekonahkahihna!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti