13. joulukuuta 2012

Evalle sairaslomaa...

Eilen illalla tulin kotiin ja Eva tapansa mukaan hyppeli kovasti. Yhtäkkiä lopetti hyppimisen kuin seinään ja muuttui tosi apaattiseksi ja vaikean oloiseksi. Soitin sitten päivystävälle ja ei osattu sanoa mikä on. Soitin toisen paikkakunnan päivystävälle ja sieltä sain ohjeita. Annoin Evalle kipulääkettä ja aamulla soitettiin eläinklinikalle. Saatiin aika heti 9.30 ja äiti vei Evan sinne sitten.

Eva piti nukuttaa, koska oli niin stressaantunut eikä pysynyt paikallaan. Eva röntgenkuvattiin, eikä murtumia tmv ollut. Tunnustelussa Evalla oli kuulemma selvästi kipeä vasemman takajalan reisilihas, jossa on siis pehmytkudosvaurio (=revähdys/venähdys). Evalle määrättiin kipulääkkeet ja lämpimänä pitäminen. Varmuudeksi pidetään Evalla nyt sisällä neuletta. Eva ei saa hyppiä eikä juosta. :( Lepoa kaksi viikkoa.

Toivon ettei tuo vaikuta harrastuksiimme (agility) tulevaisuudessa, mutta jos vaikuttaa, niin Eva sitten aloittaa aktiivisen koirapuistoelämän, heh.

Täytyy kyllä sanoa että Evan kanssa sitä sattuu ja tapahtuu...

Ei kommentteja: