3. joulukuuta 2012

Pakkasia ja agilitytreenejä

Muutama agilitytreenikerta sitten meillä oli hyppytekniikkaa normiradan lisäksi. Ei saatu Evaa menemään millään kaikkia hyppyjä, vaan teki kokoajan jotain tuplahyppyjä. Hyppyjen pituuksia muutettiin ja muutama sentti myös korkeutta, mutta ei. Keväällä jos on tulossa hyppytekniikkakoulutuksia, niin Evan kanssa pitänee sinne kyllä ilmoittautua. Eva ei arastele enää keinua niin paljon kuin aiemmin, ja voi sen jo hienosti suorittaa. Viime torstaina treenattiin taas keppejä, ja Eva vaikutti siltä ettei se ole koskaan keppejä nähnytkään ja suurinosa ohjureista piti laittaa takaisin. Veikkaan kuitenkin että tän viikon torstaina menee paremmin, ainakin toivottavasti.

Viime viikon alulla oli tosi synkkää ja sateista ja nyt yhtäkkiä on tullut lunta ja -15 asteen pakkaset. Anne ja Eva ovat ihan ihmeissään ja Annelle pitää laittaa paljon päälle. Eilisellä lenkilläkin Annen tassuja palelsi niin kovasti, että viikonloppuna kun käyn niiden kanssa lenkillä (olen viikolla asuntolassa), niin laitan kyllä Annelle töppöset jalkaan.

Eilen käytiin tosiaan lenkkeilemässä Annen, Evan ja Tarmon (sileäkarvainennoutaja) kanssa ja kyllä Eva taas tykkäsi kun sai kunnolla revittää isomman kaverin kanssa. Anne vain köpötteli kiltisti hihnassa... Lenkillä tuli vastaan kaksi pientä koiraa, eri aikaan, mutta ihmettelin että Eva ei saanut läheskään niin isoa kohtausta kuin ennen, jee!

Ei kommentteja: